Taloustieteestä ja opiskelusta (julkaistu alun perin Katsauksessa 1/2011)

Astuessani viisi vuotta sitten ensimmäistä kertaa sisälle Publicumin ovista oli mielessäni
paljon kysymyksiä, vain vähän vastauksia ja Pekkarisen ja Sutelan pääsykoekirjan sisältö oli ainoa käsitykseni taloustieteestä. Viisi vuotta myöhemmin olen seurannut vuoden
ajan ekonomisteja käytännön töissä ja olen saanut vastauksen osaan ensimmäisen päivän
kysymyksistä. Katsaukseen kirjoittaessani ensimmäisenä mieleen tulevat opiskelunsa vasta aloittaneet taloustieteilijät, joille ensimmäinen opiskeluvuosi on täynnä uutta opittavaa, uusia tuttavuuksia sekä uusia kokemuksia opiskelun ohella. Lisäksi mieleen tulevat vanhemmat opiskelijat, jotka painivat eri vaiheissa tutkintoaan sekä opiskeluun liittyvien ongelmien että taloustieteen syvemmän olemuksen kanssa. Toivon, että kirjoituksestani on jotain hyötyä molemmille ryhmille.
Ajatellessani vuonna 2005 opiskelunsa aloittaneita taloustieteilijöitä vastaan tulee monenlaisia opiskelu-uria: osa on valmistunut, osa vaihtanut alaa ja osa lähtenyt töihin opiskelun eri vaiheissa. Onko opiskelu muuttunut jotenkin oleellisesti kuluneen viiden vuoden aikana? Mielenkiintoisena yksityiskohtana havaitsin kirjoittaessani, että monet kirjakaupat luokittelevat omissa pääsykokeissani käytetyn Pekkarisen ja Sutelan Kansantaloustiede-kirjan vanhan painoksen historiateoksiin.

Mainitsemisen arvoinen muutos aikaisempaan on varmastikin Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun konsortio. Monelle vanhemmalle opiskelijalle konsortio muodostui viime vuonna ongelmien ja epäselvyyksien myötä jonkinlaiseksi kirosanaksi. Uskon kuitenkin voimakkaasti, että sekä entisellä yliopiston taloustieteen laitoksella että kauppakorkeakoulun kansantaloustieteen laitoksella on paljon annettavaa toisilleen. Kahden laitoksen opiskelijat ovat toimineet hyvin erillä toisistaan ja yhdistyminen tulee toivottavasti lähentämään rinnakkaisia opiskelijajärjestöjä. Lisäksi konsortio tulisi nähdä mahdollisuutena parempaan opetukseen, parempiin opiskeluoloihin ja kovatasoisempaan tutkimukseen.
Laitoksen henkilökunta on myös muuttunut melkoisesti kuluneen viiden vuoden aikana. Vuonna 2005 laitoksen johtajana oli Esko Vuorela, tämän jälkeen Matti Virén, hetken aikaa Hannu Vartiainen ja nyt Heikki Kauppi – kautta linjan maassamme arvostettuja ekonomisteja. Henkilökunta on myös konsortion myötä laajentunut merkittävästi ja tämä luo puitteet laaja-alaisempaan taloustieteelliseen osaamiseen.

Loppujen lopuksi nykyiset opiskelijat kuitenkin tulevat kohtaamaan kaikkien muutosten  jälkeen tarkalleen samat ongelmat kuin tuhannet ennen heitä: raskaat luennot, viimeisenä iltana tehtävät laskuharjoitukset ja tentit. Taloustiede ei missään nimessä ole helppoa ja  vaikeuksia on itse kullakin jossain vaiheessa opiskelua. Vaikeisiin asioihin voi kuitenkin  suhtautua ylipääsemättömien esteiden sijasta haasteina, vaikka olennainen saattaakin joskus hävitä verhokäyriä sekä hyötyfunktioita tenttiä edeltävänä iltana kerratessa ja yksittäiset opintosuoritukset tulisi pyrkiä näkemään osana suurempaa kokonaisuutta. Viimeistään aineopinnoissa eteen tuleva matemaattisuus saattaa myös yllättää monet, mutta taloustieteilijän tulisi suhtautua matematiikkaan ennen kaikkea työkaluna.

Taloustieteen Klubin vuoden 2007 puheenjohtaja, kurssitoverini Tuomas Savikangas, kirjoitti aikanaan Katsauksen pääkirjoituksessa taloustieteestä valmistuvan asiantuntijoita.  Mielestäni tämä oli erittäin osuvasti sanottu, koska koulutusohjelmastamme ei sinänsä  erikoistuta esimerkiksi lääketieteellisen tai oikeustieteellisen tiedekunnan tavoin selkeään, rajattuun ammattiin. Opiskeluvuodet ovat kuitenkin voimakas vaikuttaja siihen, mitä taloustieteen osa-alueita hallitsemme muita paremmin ja sitä kautta vaikuttavat myös tulevaan työelämäämme.

Taloustieteen asema yhteiskunnassa on kasvanut merkittävästi 1990-luvun alun pankkikriisin ja myös viime vuosien finanssikriisin myötä. Voidaan sanoa, että merkittävä osa nykymaailma hyvinvoinnista on talouden ansiota, mutta mitä taloustiede oikeastaan on? Yritän välttää liian filosofista pohdintaa asiasta. Wikipedia kuvaa taloustiedettä yhteiskuntatieteeksi, joka tutkii kansantalouden toimintaa. Taloustiede on kuitenkin mielestäni enemmän: se on ajattelutapa, jolla pystymme käsittämään talouden monimutkaisia vaikutussuhteita. Sen kiehtovuus johtuu mielestäni ennen kaikkea monipuolisuudesta. Taloustiedettä voidaan tehdä lähes kaikilla yhteiskunnan sektoreilla ja soveltava taloustiede valloittaa jatkuvasti uusia, yllättäviäkin tutkimusaloja.

Taloustiede antaa harvoin yksiselitteisiä, yleispäteviä vastauksia. Tieteenala kannattaa  ennemmin ajatella kehikkona, jonka avulla pystymme käsittelemään ongelmia. Ihmisten käyttäytymistä selittävien tieteiden ongelma on juuri ihminen itse, koska reagoimme havaitsemaamme kehitykseen ja pyrimme oppimaan virheistämme. Absoluuttisia lainalaisuuksia on vaikea löytää jatkuvasti oppivien ja mukautuvien yksilöiden tapauksessa.

Ekonomistin kannalta elämme erittäin mielenkiintoista aikaa. Kreikan markkinoiden  ongelmat ja Espanjan vakava työttömyystilanne saattavat olla vasta ensimakua lähivuosien ongelmista ja joissain yhteyksissä puhutaan Eurovaluutan hajoamisesta seuraavan viiden vuoden aikana. Uskon, että taloustieteen asema tulee kasvamaan entisestään maailmantalouden ollessa murroksen alaisena. Taloustiede voi vaikuttaa hyvin viattomalta tieteenalalta, mutta suhtautuminen muiden yhteiskuntatieteiden taholta on kuitenkin monissa tapauksissa viileää. Osaltaan tähän vaikuttaa luultavasti talouspolitiikan ja taloustieteen rinnastaminen, mutta samat tahot rinnastavat usein myös globalisaation ja vapaakaupan ymmärtämättä käytännön eroa. Vikaa on toisaalta myös taloustieteessä – tieteenalamme on hyvin sulkeutunut: olemme hyvin ylpeitä omien tutkimusmetodiemme
käyttämisestä toisten tieteiden eteenpäin viemisessä, mutta emme ole valmiita ottamaan ulkopuolisia vaikutteita muista tieteistä. Tämänkaltainen suhtautuminen voi ainoastaan hidastaa tieteen kehittymistä ja tieteenalojen välisen yhteistyön parantaminen saattaisi edistää molempia osapuolia.

Tästä johtuen suosittelenkin sekä uusille että vanhemmille taloustieteilijöille suhtautumaan avoimin mielin opiskeluun. On vaikea tietää etukäteen mitä kursseilla opetettavista asioista
tulemme lopulta tarvitsemaan työelämässämme ja yllättävistäkin aiheista voi jossain vaiheessa olla hyötyä. Itse en kuvitellut koskaan tarvitsevani huutokauppateoriaa valmistumisen jälkeen, mutta aiheen hallitsemisesta ja käyttämisestä tuli kuitenkin vuoden ajaksi päätoimeni. Suosittelen myös käyttämään laajaa sivuainetarjontaa hyväksenne mahdollisimman tehokkaasti. Useiden aineiden peruskurssit ovat avoimia kaikille ja lisäksi konsortion myötä teillä on käytössänne entistä laajempi valikoima mahdollisia sivuaineita.

Uskaltakaa myös haastaa luennoilla opetettuja asioita. Peruskursseilla saavutetaan vain harvoin oppimista ruokkivaa keskustelua ja liian usein opiskelijat tyytyvät kuuntelijoiden rooleihin. Aktiivisempi keskustelu saattaisi olla hyödyllistä myös luennoitsijoille, koska se kasvattaa heidän omaa oppimistaan. Luentosalin toisella puolella jotkut asiat ovat vuosien varrella muuttuneet itsestään selviksi, mutta opiskelijan kannalta tärkeitä aihealueiden
vivahteita saattaa jäädä osaamisen ulkopuolelle. Jos keskustelu ei tunnu luontevalta, niin suosittelen tutustumaan yliopiston kirjaston tarjoamaan Nelli-portaaliin ja sen tarjoamaan
julkaisutietokantaan. Kokoelmasta löytyy valtava määrä taustatietoa niin taloustieteestä kuin muistakin tieteenaloista. Lisäksi opiskelun moniin solmukohtiin sekä luentosalissa että sen ulkopuolella löytyy apua Taloustieteen Klubista. Ainejärjestö on täynnä samanhenkisiä opiskelijoita, jotka neuvovat mielellään ongelmatilanteissa omien kokemustensa pohjalta.

Avoimin mielin tulisi suhtautua myös työnhakuun. Pankit ja muut rahoituslaitokset tuntuvat kenties luontevimmalta vaihtoehdolta taloustieteilijälle. On kuitenkin olemassa paljon muitakin mahdollisuuksia, koska lähes jokaisella yritysalalla tarvitaan taloustieteellistä osaamista.
Lopuksi haluan toivottaa onnea opiskeluun ja hyvää lukuvuotta niin uusille kuin vanhoille taloustieteilijöille. Olette oikealla tiellä kantamaan osaanne maailmantalouden raskaasta kuormasta.

Jonne Lehtimäki
Taloustieteen jatko-opiskelija
Hän kuului Taloustieteen Klubin hallitukseen vuosina 2008 ja 2009.

Tekemistä sekin tottelee (julkaistu alun perin Katsauksessa 1/2011)

Kakskytneljä tuntia on meillä jokaisella käytettävänä vuorokaudessa. Mieti miten sen käytät. Jo pelkkä ajankäyttö ajankäytön suunnitteluun on järkevää ja säästää aikaa, kun tiedät mihin oleelliseen seuraavaksi keskityt. Opiskeluaika ei ole aina tehokasta koska ihminen tarvitsee lepoa – mutta lepo on oleellista ja siihen kannattaakin suhtautua vakavasti.

Aika matelee tai kiitää mutta silti 24 h on joka päivä käytettävissä. Mikäli aika tuntuu kiitävän, on se osoitus siitä, että olet saanut paljon aikaiseksi ja olet edennyt tavoitteesta toiseen. Mikäli se matelee, on se osoitus siitä, että hommat eivät ota sujuakseen, eikä tavoitteisiin ei ole päästy, tai niitä ei ole, tai niihin ei riitä motivaatiota.

Ainut mikä on varmaa, on tämä hetki, sillä tulevaisuus on hämärä kaikille, mutta kuitenkaan hyvin suunniteltu ei ole vielä puoliksikaan tehty – se on vielä kokonaan tekemättä! Hyvät suunnitelmathan vaan kasvattavat tehtävää työn määrää, kuten moni on todennut. Haaveilu ei ole suunnittelua! Suunnitelmat toteutetaan asettamalla tavoitteet ja aikataulu niiden suorittamiseksi. Yksi konsti oleellisiin asioihin keskittymisessä on aikasyöppöjen
(niitä on joka puolella) poistaminen ja keskittyminen siihen ja vain siihen mihin aikaa nyt ja vain nyt käytät. Älä avaa sitä tietokonetta, jos aiot lukea tenttikirjaa. Älä lue niitä sähköposteja, kun valmistelet harkkatöitäsi. Älä keitä sitä kahvia, kun ei ole kahvitauon aika.
”Pidä perkele se perse siinä tuolissa!”, hoen monesti itselleni.

Lapsellisinta on kuvitella, että koulutuksella on helppoa hypätä kovan ja likaisen työn yli suoraan mukavalle tuolille tekemään mukavia töitä. Ja jos isolle tuolille pääsee niin sitten on persettä todenteolla treenattu tuhansilla opiskeluun käytetyillä tunneilla. Mutta paskahommia on edessä hänelläkin. Kuitenkaan todellinen rautaperse ei sitä revittele, vaan hänen teot puhuvat senkin edestä. Persettä revittelemällä voi nykypäivänä päästä jonkinlaiseen maineeseen, mutta tosi paikan tullen tuo kinkku pyllähtää, ja pahimmassa tapauksessa jättää ikuisen issiaksen. Jos kunnianhimoa löytyy, niin on oltava myös valmis sen eteen jotain tekemäänkin.
Paras turva onkin hyvin tehty työ! Suomessa oli vuoden 2009 lopussa työttömiä työnhakijoita, laman seurauksena, lähes 67.000 enemmän, kuin vuotta aikaisemmin, puhumattakaan vuoden aikana tehdyistä lomautuksista. ”Potkut” ei nyky-Suomessa tule työmarkkinajärjestöjen takia ihan tuosta vaan, ja siksipä lomautukset ja irtisanomiset tulivat monelle työntekijälle hieman puun takaa – on opittu ehkä liian hyvälle ja tuudittauduttu turvalliseen duuniin sekä säännöliseen ansioon.

Fiksumpi turvasi oman takamuksensa ja nukkui yönsä rauhassa, ilman turhaa stressiä. Vain huonosti tehdyt ja tekemättömät työt sekä osaamattomuus työssä aiheuttavat stressiä. Tekemättä jättäminen ja selittely rasvaa pyllyn valmiiksi niin että se lähtee siltä paikaltaan ihan kettuilematta, kun isokenkäinen päättää sen siitä kenkästä. Rautaperse pysyy tuolissaan niin kauan, kun hommat etenevät ja oma suorittaminen ylittää odotukset.
–Turvaa oma kankkusi ja tee hommat huolella, sillä kyllä kaikki täälläkin tekemistä tottelee.

Tervetuloa fuxit, rautapersreiden iloiseen ja kunnianhimoiseen viidakkoon!

Rautaperse